sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Keskikesän raparperipiirakat



Juhannusviikonloppu alkaa olla lopuillaan ja kohta alkaa taas arki! 
Meillä vietettiin juhannusta töissä ja kotona eli mieheni pääsi ilokseen töihin puurtamaan ja me jäätiin tyttöjen kesken kotiin juhannuksen viettoon.
Viikonloppuun mahtui ystävien kahvittelua, leipomista, herkuttelua, löhöilyä ja vastapainoksi vähän urheiluakin.

Tässä yksi takuuvarma kesäherkku kesävieraille tarjottavaksi, yksinkertaista ja hyvää ja kaveriksi voi laittaa kylkeen vaikka vaniljakastiketta tai -jäätelöä!


6 pientä piirakkaa tai 1 iso piirakka

Pohja:

125 g voita
1 dl erikoishienoa sokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl kaurahiutaleita
½ tl suolaa
½ tl vaniljajauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl viinietikkaa
2 rkl kylmää vettä
1 kananmuna

Täyte:

400 g raparperia
n. 30 g voita
reilu 1 dl fariinisokeria
1 ½ tl kanelia
½ tl vaniljajauhetta
200 g maitorahkaa
2 kananmunaa


Pohja:

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja märät ainekset keskenään.
Sekoita vuorotellen voi-sokerivaahtoon.
Nosta taikina lepäämään jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi.
Kaulitse taikina ohueksi ja leikkaa siitä ympyrän muotoisia (pari senttiä suurempia kuin piirakan halkaisija) paloja esimerkiksi pienellä pyöreällä kulholla (älä käytä koko taikinaa vaan jätä sitä pieni pala ristikointia varten) ja asettele voideltuun pieneen piirakkavuokaan.
Esipaista pohjia noin 5-7 minuuttia 200 asteessa uunin alatasolla.

Täyte:

Paista pilkotut raparperit pehmeiksi voissa pannulla.
Lisää joukkoon fariinisokeri ja kaneli ja hauduta vielä hetki.
Lisää jäähtyneeseen täytteeseen loput aineet ja levitä piirakoiden pohjalle.
Tee lopusta taikinasta ristikot piirakoiden päälle ja paista 15-20 minuuttia kunnes piirakat ovat kullanruskeita.
Anna piirakoiden hetken jäähtyä ja irrota vuoista.


 
Tässä taas pari kirpparilöytöä: ihana ruusukuppi ja asetti 1,50 € (jos joltain löytyy kyseistä sarjaa enemmänkin, ostan mielelläni tarpeettomat nurkista pyörimästä) ja piirakoiden alla valkoinen romanttinen ruokalautanen 0,20 € (ihan törkeen halpa). Kahvipannu saatu muistoksi appivanhempien entiseltä mökiltä.

Ai vitsi muuten rakastan noita pioneja! <3


Tässä olohuoneemme keskipiste: kollaasi vanhoista minun ja mieheni lapsuuden kuvista vanhan ovenkarmin sisään aseteltuna. 
Sana FAMILY on koottu yksittäisistä kirjaimista, johon päädyin kun en pitkän metsästyksen jälkeen löytänyt kyseistä kylttiä mistään. 
Valkoiset vaaleanpuna-beige raidalliset tyynynpäälliset ostin alennettuna Imatran Kantrikodista. Mukavasti muuten ihan pienellä vaivalla ja rahalla saa muutettua kodin ilmettä.



Ihanaa alkuviikkoa ja muistakaa käydä alennusmyynneillä ;) !

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Keväinen sipulivuokaleipä




En ole koskaan ollut mikään täydellinen leipuri hiivan suhteen, enkä oikeastaan ole osannut leipoa minkään sorttista leipää, kunnes isäni opetti minua leipomaan tätinsä ohrarieskaa. 
Resepti oli niin helppo ja leivästä tuli niin mahdottoman hyvää, että päätin ihan oikeasti opetella leipomaan muunkin sorttisia leipiä ja muita hiivalla kohotettavia leivonnaisia (koska siinä minulla on petraamisen varaa ihan älyttömästi). 

Muunsin isotätini ohrarieskan nyt vuokaleivän muotoon, lisäsin mausteeksi vähän kauraa ja sipulia ja avot miten rieskasta tuli herkullista vuokaleipää!

Tästä se kovaakin kovempi harjoittelu alkaa!


Vuokaan:

voiteluun voita
jauhotukseen kaurahiutaleita

Leipätaikina (1 iso tai 2 pientä vuokaleipää):

½ litraa rasvatonta maitoa
20 g tuorehiivaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
2 ½ - 3 dl ohralestyjauhoja
2 pientä kevätsipulia varsineen
1 ½ tl ruususuolaa


Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja sekoita joukkoon vehnäjauho.
Anna kohota liinan alla 20 minuuttia.
Sekoita joukkoon leseet ja ohralestyt ja viimeiseksi pilkottu sipuli ja suola.
Anna kohota liinan alla 20 minuuttia.
Kauho taikina kulhosta kaurahiutaleilla jauhotettuun leipävuokaan (taikinan tulee olla löysää ja kauhalla kauhottavaa).
Sirottele leivän päälle jauhoja ja tasoita pinta.
Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen ja anna taikinan kohota vielä noin 20 minuuttia.
Paista leipää 250 asteessa 10 minuuttia, laske lämpötila sitten 175 asteeseen ja paista vielä 35-40 minuuttia.

  
Aah, lämpöistä leipää, joka ei päälleen muuta kaipaa kuin voita ja ylähuulta. 
Ps. Taustalla näkyy ihana kirpparilöytö kolmella eurolla: vanha vaaka (rikkinäinen kyllä) tomaattien säilytykseen!


 Mukavaa sunnuntaita kaikille!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Hääpäivän minttuinen mansikkakakku



Hääpäivä, mikä ihana tekosyy taas leipoa! 

Vietettiin mieheni kanssa tänään siis kolmatta hääpäiväämme ja koska sovimme, ettemme osta toisillemme mitään, päätin tehdä päivästä hieman juhlavamman leipomalla kehittelemäni kakun.

Sain myös ihan huikean idean blogini kehittämiseen ja siihen, että saan oman sekä lukijoiden mielenkiinnon pidettyä yllä. 

Päätin nimittäin yhdistää kaksi rakasta harrastustani, nimittäin leipomisen ja sisustuksen! Tulen myös tekemään erilaisia kattauksia aina mahdollisuuksien mukaan.

Tässä postauksessa harjoittelen vielä, mikä luultavasti näkyy myös kuvissani, toivon siis kovasti kärsivällisyyttä amatööriyttäni kohtaan ;)

Kävin tänään hakemassa hieman inspiraatiota Imatran kirpputoreilta ja teinkin monta ihanaa löytöä, mutta niistä lisää tulevissa postauksissa.


Tässä tulee kuitenkin ihanan kesäisen kakun ohje.

Kakkuvuoan reunoille:

voiteluun ruokaöljyä
jauhotukseen tomusokeria

Browniepohja:

100 g voita
100 g tummaa suklaata
125 g fariinisokeria
125 g sokeria
½ tl vaniljajauhetta
2 munaa
½ dl tummaa kaakaojauhetta
100 g vehnäjauhoja
¼ tl ruususuolaa
100 g kuorittuja suolaamattomia pistaasipähkinöitä


Väliin ja reunoille:

250 g makeita tuoreita mansikoita viipaleina

Mansikkaminttumousse:

2 kananmunan valkuaista
1 dl sokeria
250 g makeita tuoreita mansikoita
½-1 ruukku tuoretta minttua
4 dl vispikermaa
175 g tuorejuustoa
½ tl vaniljajauhetta
5 tl liivatejauhetta
5 rkl vettä


Koristeluun:

100 g tuoreita makeita mansikoita
50 g tummaa suklaata
mintunlehtiä


 Browniepohja:

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sulata voi ja suklaa kattilassa.
Lisää joukkoon sokerit ja munat.
Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan.
Levitä taikina uunipellille (35cm*25cm) leivinpaperin päälle ja paista noin 15-20 minuuttia.
Anna jäähtyä ja leikkaa levystä kaksi halkaisijaltaan 16 cm palaa.


Mansikkaminttumousse:

Vaahdota munanvalkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Soseuta mansikat ja mintunlehdet hienoksi soseeksi.
Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tuorejuusto, vaniljajauhe ja liivate.
Yhdistä valkuaisvaahto, mansikkasose ja kerma-tuorejuustoseos.
Kasaa kakku 18 senttiseen reuna/irtopohjavuokaan.
Pursota mansikkamoussea kakun reunoille noin 1 sentin levyinen ja paksuinen reuna.
Kaada kakun pohjaksi riisimurosuklaaseos ja sen päälle brownie-pohja ja levitä pohjan päälle kerros mansikkaviipaleita ja asettele reunoille nätit viipaleet.
Kaada vuokaan puolet moussesta ja nosta brownie-pohja ja loput mansikoista kakun päälle.
Kaada loput moussesta kakun päälle.

Koristelu:

Sulata suklaa ja dippaa puolet mansikoista.
Valuta loppu suklaa leivinpaperin päälle ja nosta hetkeksi pakastimeen.
Vuole suklaasta lastuja juustohöylällä.
Irrota kakku vuoasta/reunasta ja koristele mintunlehdillä, mansikoilla ja suklaalastuilla.

 



Ps. Tuo kaunis jalallinen kakkulautanen kupuineen on ostettu edullisesti IKEAsta ;)


Ihanaa alkukesää kaikille ja muistakaa nauttia mansikoista!