keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Mango-mansikkaherkku



 Hellurei! Taas olisi mansikkaisia kesäherkkuja luvassa, ja nämähän ei ihan heti kesken lopu! Tämä kakku tuli ystäväni Jennan valmistujaisiin, niin kuin pari muuta kakkua, jotka yritän saada tänne blogiin mahdollisimman pian.

Pohja:

250 g kauratäytekeksejä
60 g Oivariinia


Leikkaa leivinpaperista kakkupohjan muotoinen pala ja levitä reunoihin ohut kerros ruokaöljyä talouspyyhepaperin avulla.


Sulata rasva ja pilko keksit pieneksi veitsellä leikkuulaudan päällä.


Lisää keksit sulatettuun rasvaan ja levitä vuoan pohjalle.



Täyte:

6 liivatelehteä
2 1/2 dl kuohukermaa
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250 g maitorahkaa
 200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 prk mango Pilttiä
1/2 dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
1/2 l tuoreita mansikoita
1 prk säilykemangoa
(keltaista elintarvikeväriä)

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan ja sulata ne tilkkaan höyryävää vettä. Anna seoksen jäähtyä ja vaahdota sillä välin kerma ja vaniljakastike yhdessä. Lisää joukkoon ensin rahka ja sitten tuorejuusto, mango Piltti ja sokerit.



Voit halutessasi lisätä tässä vaiheessa täytteeseen keltaista elintarvikeväriä.


Sekoita täytteeseen liivate ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.



Pilko mansikat ja kuutioi mangoviipaleet..

 
 ..ja sekoita täytteeseen nostellen varovasti.




VINKKI! Jotta saat täytteeseen lisää mangon makua, käytä maustamattoman tuorejuuston tilalla Valion mangotuorejuustoa.



Reunoille:

tuoreita viipaloituja mansikoita

Viipaloi isommat mansikat ja asettele kakkuvuoan reunoille ennen täytteen kaatamista vuokaan.


Kaada täyte vuokaan ja tasoita se lusikalla. Jotta täytteeseen ei jää ilmakuplia, nosta vuokaa noin 10 senttiä pöydästä ja pudota se pöydälle. Toista noin 10 kertaa ja tasoita pinta vielä lusikalla. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään vähintään kahdeksi tunniksi tai seuraavaan päivään.



Kiille:
3 liivatelehteä
3 prk mango Pilttiä
(voit laittaa myös 4 molempia jos haluat kiilteestä paksumman)


Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen ja sulata ne tilkkaan höyryävää vettä. Sekoita liivateseos mangopilttiin ja kaada seos kakkuvuokaan täytteen päälle. Nosta kakku hyytymään jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi tai seuraavaan päivään.




Päälle:

tuoreita kokonaisia mansikoita
30 g tummaa suklaata


Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilualustalle kakkupaperin päälle.


Sulata suklaa mikrossa ja kaada se pienellä ympyränmuotoisella tyllalla varustettuun pursotuspussiin. 



Pursota suklaalla kiehkuroita kiilteen pintaan. Asettele mansikat kantoineen kakun päälle.





Onnea sairaan hyvälle hoitajalle, Jennalle :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti